Professori Per-Edvin Persson (s. 16.10.1949 Helsingissä) on maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti (Helsingin yliopisto 1974), maatalous- ja metsätieteiden tohtori (limnologia, Helsingin yliopisto 1981) ja Helsingin yliopiston limnologian dosentti (vuodesta 1981). Tasavallan presidentti myönsi hänelle professorin arvonimen vuonna 2011. Filosofian kunniatohtori, Helsingin yliopisto 2014. Persson on työskennellyt tutkijana Helsingin yliopistossa (1975–1983, mukaan lukien Suomen Akatemian stipendit sekä vuosi tutkijastipendiaattina Kanadassa 1977–1978), Tieteellisten seurain valtuuskunnan toiminnanjohtajana (1983–1987) ja tiedekeskus Heurekan tieteellisenä johtajana (1987–1991). Hän oli Heurekan johtaja vuosina 1991-2013. Persson on kirjoittanut noin 50 tieteellistä julkaisua ja 200 yleistajuista artikkelia sekä lukuisia artikkeleita tiedekeskuksista ja museoista. Lisäksi hän on toimittanut neljä tieteellistä monografiaa. Hänellä on ollut lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä luottamustoimia. Hän on ollut valtion ympäristötieteellisen toimikunnan jäsen (1983–1988), Pohjoismaisen tiedepoliittisen neuvoston jäsen (Kööpenhamina, 1986–1991), Tieteen keskustoimikunnan jäsen (1992–1994), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen hallituksen varapuheenjohtaja (1984–2011) ja puheenjohtajana (2012­-2014), Kansainvälisen vedenlaatuyhdistyksen (IAWQ) maku- ja hajuasiantuntijaryhmän puheenjohtaja (1984–1991), seitsemän kansainvälisen tieteellisen konferenssin puheenjohtaja Suomessa, Japanissa ja Yhdysvalloissa (1980–1991) sekä Svenska folkskolans vänner –järjestön hallituksen jäsen (1989–2010) ja puheenjohtaja (2010-2017). Hänet kutsuttiin Svenska tekniska vetenskapsakademien i Finlandin jäseneksi vuonna 2007 ja Teknillisten tieteiden akatemian jäseneksi vuonna 2010.

Persson on toiminut Pohjoismaisen tiedekeskusliiton (NSCF) puheenjohtajana (1987–1991), Euroopan tiedekeskusliiton puheenjohtajana (ECSITE, Bryssel, 1997–1998) ja Kansainvälisen tiedekeskusliiton puheenjohtajana (ASTC, Washington, 2004–2005). Hän oli Euroopan tiedekeskusliiton hallituksen jäsen 1991–2001, ja hänet valittiin hallitukseen myös vuosiksi 2007–2013. Hän oli Kansainvälisen tiedekeskusliiton hallituksen jäsen 1993–2007. Hän toimi ensimmäisen tiedekeskusten maailmankongressin puheenjohtajana (Vantaa 1996) ja oli seuraavien maailmankongressien ohjelmatoimikunnan jäsen (Kalkutta 1999, Canberra 2002, Rio de Janeiro 2005, Toronto 2008, Kapkaupunki 2011). Hän on toiminut myös ReDiscover-rahaston neuvottelukunnan puheenjohtajana (Iso-Britannia, 2002–2005). Hän oli Pariisin tiede- ja teollisuuskeskuksen kansainvälisen arviointiryhmän jäsen vuonna 2001 ja Pekingissä sijaitsevan Kiinan uuden tiede- ja teknologiamuseon kansainvälisen tieteellisen neuvottelukunnan jäsen vuosina 2006–2009. Hän oli Deutsches Museumin valtuuskunnan (Kuratorium) jäsen 2002-2014, Tartossa sijaitsevan AHHAA-tiedekeskuksen tieteellisen toimikunnan jäsen 1998-2015, Ruotsin tekniikan museon tieteellisen neuvottelukunnan jäsen 2009-2015 ja Norjan tiedekeskusohjelman ohjausryhmän jäsen (2011–2014).

Heureka kehittyi Perssonin johdolla kansainvälisesti arvostetuksi tiedekeskukseksi. Se tunnetaan innovatiivisista ja vuorovaikutteisista näyttelyistään, jotka ovat kiertäneet 25 maassa neljällä mantereella ja joissa on ollut yli 24 miljoonaa kävijää vuosina 1989–2013. Heureka on yksi Suomen suosituimmista nähtävyyksistä.

Professori Perssonille on myönnetty muun muassa Suomen valtion tiedonjulkistamispalkinto (1987 ja 2014), Oskar von Miller -kultamitali (Deutsches Museum, 2002), Tarton kaupungin mitali (2007) ja Vantaa-mitali (2009). Vuonna 2007 hänelle myönnettiin ASTC Fellow Award, Maailman tiedekeskusliiton korkein henkilökohtainen huomionosoitus. Vuonna 2013 hänet valittiin ECSITEn kunniajäseneksi ja vuonna 2015 NSCF:n. Hän sai Aasian tiedekeskusliiton tunnustuspalkinnon (ASPAC President’s Award) vuonna 2014. Persson on Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan ritari sekä ranskalaisen ansioritarikunnan ritari.

Yhteystiedot: pelle@peredvinpersson.fi

Konsulttipalvelut: www.peredvinperssonconsulting.com; pelle@peredvinperssonconsulting.com